Sain Kandyssä erityiskoulun hommat vihdoin pakettiin. Huone valmistui ehkä 70% valmiiksi ja sain tulkin koulutuskansiolleni. Mun piti poistua eli tästä eteenpäin ollaan jonkun hindujumalan tai allahin tai minkä vain buddhan varassa. Tein mitä pystyin ja tyytyväinen olen! Viimisenä päivänä yks haastavimmista mussukoista osoitti oppineensa kolme väriä ja kyynerpään englanniksi. "This elbow, shirt blue, this red, banana yellow!" Ei menneet myöskään sydänverellä väkerretyt englannin tunnitkaan hukkaan! Palkaksi vaivoistani sain ihanan oppilaiden tekemän elefantti-seinävaatteen. Tuitui.
Tässä osa lempilapsestani eli the huoneesta! Huomatkaa myös meidän Feeling Wallin vahinkosponssi. |
Kävin viimeisen Kandy-illan kunniaksi teellä paikallisen tuttuni kanssa. Oon huomannut täällä useasti ettei tuloista puhuminen oo lainkaan samallainen tabu kuin Suomessa. Siinä pyöriteltiin jotain pullanpalaa kun hän ihan puskista sanoi tienaavansa kuukaudessa 10 000 rupiaa eli 70 euroa ja hän kovasti halusi tietää mitä mä tienaan kuukaudessa. Vaikka sosiaalialan ihmisenä mun palkat ei tuu ikinä olemaan millään tasolla hyvät, en jostain syystä kehdannut kertoa totuutta, ja sanoin tienaavani 1300€/kk. Hän suureen ääneen alkoi sitten kahvilassa äimistelemään kuinka rikas mä varmasti olen ja miten tuolla summalla eläisi viisikymmentä srilankalaista ja vaikka mitä. Jostain syystä jälleen mä kiiruhdin lisäämään et nounou the takses are rili hai ja vuokra on kauhean iso ja bussitkin maksaa päläpälä. Sitten kaveri heitti vettä myllyyn ja kertoi lukeneensa et Suomessa koulutus on ilmaista ja valtio maksaa siitä jopa palkkaa ja kaikki saa eläkettä ja terveydenhuolto ja fkdjvkdhvidh. Meinasin saada paniikkikohtauksen ja inisin jotain korkeista hinnoista ja veroista kun en muutakaan keksinyt.
Tuon episodin jälkeen mä hyvin paljon ihmettelin omaa reaktiotani ja tajusin et mä teen jotain tuon suuntaista aina kun puhutaan Suomen mahtavuudesta. Kyllä sitä pitäisi olla ylpeä että saa nauttia näin mahtavista eduista ja et mulla on länkkärinä mahdollisuus tolla Aasiaan hassuttelemaan kun ei muutakaan keksi. Ei vaan tunnu kauheen luotevalta valittaa opintotuen pienuudesta jollekin joka tekee kahta työtä maksaakseen lukukausimaksunsa. Tai valittaa hammaslääkärijonoista jollekin joka ei oo eläissään ollutkaan hammaslääkärissä. Hirvittävän epäreilua.
Kandyn jälkeen oli mahtava rantaloma
Oli kyllä mahtavaa nähdä myös erilaisten turistien Sri Lanka, jossa ravintoloiden listat on englannin lisäksi venäjäksi ja saksaksi ja joku myy sulle rannalla aloe vera-hoitoja. Tosin kun joku paikallinen tuktuk-setä huusi suomeksi "Hyvää huomenta! Terve terve!" niin mun silmät meni melkein muljautuksesta sijoiltaan. Muutama ravintolatyöntekijä sanoi ettei suomalaisia enää juuri ole maassa näkynyt, joka johtuu ilmeisesti siitä että suorat lennot Helsingistä Colomboon lopetettiin joitain vuosia sitten. Kamalan mukavuudenhaluisia nuo pakettilomailijat, jos lennon vaihto saa missaamaan näin kauniin maan.
Teki kyllä niiin hyvää maata viikko pumpulissa ja syödä aamupalaksi vohvelia. Nyt on taas jotenkin ladattu olo.
![]() |
Maailman paras laji tämä |
Tänään saavuin sisämaahan Melsiripuraan uuteen duunipaikkaani poikien orpokotiin. En nyt oikein vielä tiedä mitä tästä tulee mut pojat sanoo mua isosiskoksi ja meteli täällä on hyvin jatkuvaa. Lisäksi monsuunikausi tuntuu kosteudesta ja hyttysten määrästä päätellen olevan kukoistuksessaan. Huomenna aattelin tehdä lasten kanssa pelikuulia taikataikinasta sekä ottaa missioksi opetella kaikkien 44 lapsen nimet. Tai jos nyt edes yhden nimen näin ensialkuun.
Mä ja mun homeinen rinkka kuittaamme. Heiheiiii
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti