Kandy-elämisiä

Kaksikymmentä ja neljä vuotta mä oon elänyt siinä uskossa, että mä pidän apinoista. Onhan ne olevinaan söpöjä pikku käpälineen ja punaisine pyllyineen. Joillain niistä on jopa samallainen tukka ku mulla oli muutama kuukautta sitten! Kuka ei erehtyis pitämään niitä vähintään sielunkumppaneina? Unelmakuva sattuu särkymään siinä kohtaa, kun sä sadatta kertaa heräät niiden kiljumiseen, tappeluun tai kovaääniseen paritteluun. Jälkimmäinen on se kiusallisin vaihtoehto. Oon nyt kaks kertaa jättänyt roskapussin ulos aamulla pariks tunniksi, ja kaksi kertaa päätynyt noukkimaan uudelleen järsittyjä omenankaroja ja nuoltuja keksipaketteja pitkin pihaa. Äsken huomasin että mun naapurin katolla on Jenkki-pussi. Mistähän mahtaa olla peräisin. Lisäks nää samat mulkistit availee ikkunoita ja varastaa keittiöistä leipää. Perjantaiaamuna huomasin yhden terroristin syövän meidän vastaleivottuja sämpylöitä roikkuen sähköjohdosta ihan mun ikkunan edessä. Jos kaverin anatomia antais periksi, se olis ihan varmasti näyttänyt keskaria.

Tän lisäksi oltiin lauantaina kiipeemässä yhdelle paikalliselle vuorentapaiselle. Mun retkiseuralaisella oli eväänä pieni muovipussillinen banaaneja. Ihan ei mistään kesken matkan apina hyökkäsi mun kaverin eväiden kimppuun. Kolmen sekunnin ajan todistin hyvin primitiivistä tapahtumaa, jossa saman kantaisän jälkeläiset taistelivat ravinnosta vetäen muovipussia oikeelle ja vasemmalla vuorotellen. Tottakai pieni karvainen terroristivaras voitti. Ja jäi vielä viereiseen puuhun syömään saalistaan. Jälleen kansainvälinen käsimerkki olis varmasti viuhahtanut.

Älä anna ulkonäön hämätä! Just ennen kuvan ottamista kaveri piti järkyttävän huutokonsertin. Ihan varmasti vaan herättääkseen mut klo 06:20.

Apinaongelmaa lukuunottamatta elämä Kandyssä on ihan syntisen helppoa. Täällä ei tartte suorittaa jokailtaista pelonsekaista huoneen käärmetarkistusta tai mennä kotiin kivi kädessä kulkukoirien varalta. Hyvinvarustettu supermarketti on pienen kävelymatkan päässä, bussi keskustaan maksaa 17 rupiaa (n. seitsemän senttiä), meillä on wifi, oma länkkärityylinen vessa ja keittiöhenkilökunta joka tekee meille mahtavaa ruokaa vähintään kaks kertaa päivässä. Ainoa ohut probleema on se, ettei mun huoneessa voi pitää valoja päällä kun on pimeää. Todella loogista, tiedän. Huoneen katto on hassusti irrallaan seinästä ja jättää runsaasti tilaa ötököille. Etenkin niille ötököille, jotka tykkää valosta. Ja nää on lentotermiitit, hyttyset, herhiläiset, koppikset jnejnejne. Kun vimmalla tapan niitä (useimmiten mun buddhan opetukset-nimisellä kirjalla, auts) en ikinä jaksa raivata ruumiita ja herään aamulla muurahaisinvaasioon. Huoh.

Arki rullaa koulutöissä ja koulun jälkeisissä askarteluhommissa. Mulla on projektina kehittää koululle aistihuone, tehä tänne joku päivätaulusysteemi ja päiväohjelma yhdelle haastavalle mussukalle. Haastavan mussukan kanssa onkin ollu haastetta. Perjantaina painin parisen tuntia ja sain elämäni ekat hampaanjäljet käsivarteeni. Onneks tälläsen vastapainona on myös mahtavat korispelit ja musisoinnit. Viikonloppuna ollaan jälleen vähän reissailtu ja tehty turistiasioita. Viimeistään tällä viikolla oon myös rakastunut paikalliseen teehen. Istuttiin vanhan teetehtaan yläkerrassa kaksi tuntia teepannun ääressä. Mahtavaa.

Tällä viikolla meillä on myös ollut englantilainen teiniporukka kyläilemässä. Tästä syystä iltapäivät on kuluneet ohjelmaa järkätessä ja pohjoisen Englannin aksenttikoodia purkaessa. Mä en oo varmaan eläissäni yhden viikon aikana sanonut näin montaa kertaa excuse me tai vat. Mut nää vierailijat on saanut mut järkyttävän eksistentialistisen kriisin valtaan kun oon tajunnut ettei 15 kesäiset muksut suhtaudu muhun enää vertaisena vaan _aikuisena_. Vastahan mäkin olin 16-vuotias lysyssä istuva Carita jota ei kiinnostanut muu kuin pojat ja siideri! Kiinnostuksenkohteet on kyllä edelleen samat mut ehkä istun vähän vähemmän lysyssä. Ja painan varmaan kymmenen kiloa enemmän.

Ja tän reissun jälkeen varmaan 20 kiloa enemmän. Sri Lankan ruoka on ihanaa! Ja rasvaista! Ja ihanaa! Mitä sä tekisit jos joku aina paikallisella torilla käytännössä tunkis tuoretta tomusokerisekamelkaa(jonka sisällä on suklaamoussea) sun suuhun? Tai uunilämpimiä bataattisipsejä? Ja aina illallisella lappais ruokaa sun lautaselle koska kaikki on syötävä ettei kulkukoirat tunge bioastialle? Tottakai sitä sitten on syötävä. Ihan jo yhteisen edun nimissä. Luojan kiitos me käydään oppilaiden kanssa pallottelemassa ja zumbaamassa. Luotan myös siihen että tää jatkuva hikoominen auttaa ees vähän.

Tulevalla viikolla on tarkoitus ottaa pitkä viikonloppu, koska täysikuun jokakuinen vapaapäivä sattuu olemaan torstaina. Maavyöryjen takia en suunnitelmista poiketen suuntaakaan vuoristoon teeplantaaseille, vaan itärannikolle surffaamaan. Edellyttäen että tiet sinne on edelleen käytössä. Tosin tuntuu turhalta ees yrittää suunnitella tässä maassa mitään. Aina tielle sattuu joko uusi laki, luonnonmullistus tai logistiikka. Uusista laista puheenollen. Nyt myös koillisosa maasta on käytännössä suljettu ulkomaalaisilta. Ollaan useasti juteltu että tässä maassa tapahtuu tällä hetkellä jotain tosi pahaenteistä joka vie kehitystä jatkuvasti taaksepäin sadan kilsan tuntinopeudella.

Iltapäivän lauluhetkiä

Niinkuin yks päivä sanoin kuumeessa makaavalle kämppikselleni; "Well I'm off to work now. Don't think of ebola. Bye!"