Taistelu reviiristä part 35

Mun apinaviha pääsi uusiin ulottuvuuksiin kun keskiviikkona tulin ympäri käännettyyn kämppääni. Apina(t) olivat tunkeutuneet katon raoista sisään tutkiskelemaan nurkkia ruuan toivossa. Olivatkin sitten löytäneet pussillisen kaakaojauhetta, jonka ystävällisesti levittivät lattialle, seinille ja tietenkin mun vaatehyllylleni :-) mut olivat kuitenkin sen verran ystävällisiä et muistivat myös pissata lattialle, jotta sain ilon siivota apinanpissakaakaota mun 15x15cm minirätilläni. Olin onnellinen. Olin onnellinen myös huomatessani että jostain käsittämättömästä syystä tyypit olivat nyysineet myös vanupuikkoja ja tamppooneita. Mutta jälleen olivat muistaneet olla ystävällisiä ja levittää ne pitkin pihaa (avattuina/revittyinä), jotta saisin menettää viimeisetkin arvokkuuteni rippeet.
Voi jeesus näitä mun arjen haasteita täällä. Jos jotain tällästä vielä tapahtuu, niin muutan tän blogin nimeksi joko Luomakunnan maalitauluna 2014 tai Pissis viidakossa.

Ennen apinasotaa viikko on sujunut aika paljon töiden merkeissä. Meidän normaalin koulussa auttelun ja aistihuoneprojektin lisäksi ollaan alettu pitää simppeleitä englannin oppitunteja kaksi-kolme kertaa viikossa. Voisinkin heti kertoa vähän järjestelmällisemmin työstä täällä.
Koulu on auki maanantaista perjantaihin klo 8-13, joista jokaiselle päivälle on erilaista ohjelmaa päivittäisen luokkahuonetyöskentelyn lisäksi; maanantaisin uidaan, tiistaisin opitaan englantia, keskiviikkoisin zumbataan ja opitaan englantia, torstaisin käydään liikuntasalissa ja perjantaina opitaan jälleen kieliä ja musisoidaan. Koulun kolmisenkymmentä oppilasta on jaettu neljään luokkaan iän mukaan. Kaikki koulun oppilaat on eritasoisesti kehitysvammaisia.
Suurimpina ongelmina koululla on henkilökunnan vähäisyys ja koulutuksen puuttuminen. Ja suluissa motivaation puuttuminen. Meidän tehtävänä on auttaa opetuksessa niin paljon kuin kielitaidottomina voidaan.
Opetuksen lisäksi on mainittu aistihuoneprojekti. Mun vaparikollegat tuli hommaan mukaan ja järjesti varainkeruun tarvikkeiden hankkimista varten, ja ollaankin saatu aikalailla rahaa kasaan. Meillä vaan on vähän näkemyseroja rehtorin kanssa. Mä haluan valkoisen mitäänsanomattoman rentoutushuoneen jollain valaanlaulumusiikilla, kun hän taas haluaa tummansinisen megastimulaatiohuoneen jossa on diskovalot sekä katossa että seinillä. Kompromissien tekeminen on välillä vähän haastavaa. Oon myös koonnut englanninkielistä koulutuskansiota henkilökunnalle joka ei puhu englantia. Täytyy ehkäpehkä löytää tulkki jostain. Olis myös ihan hirvittävästi muita asioita mitä mun on tarkoitus vielä tehdä. Muttamutta pikkuhiljaa alkaa loppuu tunnit ja päivät, kun koulu kerran sulkee ovensa joulukuussa.

Kotitoimisto retkimatolla \,,/

Hyvin raskaan alkuviikon jälkeen päätettiin uuden tanskan kanssa lähteä surffaamaan Arugam Baylle itään. Ihan mahtava miniloma hiekkarannalla. Lauantaina makasin palmun alla, luin mun viimeistä jäljellä olevaa suomenkielistä kirjaa ja koitin kovasti miettiä josko mulla joskus olis ollu jotain murheita elämässä. Jokaisen ihmisen pitäis saada toi hetki! Sain myös monen tunnin surffiväännön jälkeen seisottua laudalla.
Tutustuin mun uuteen lempparipaikalliseen samalla rannalla! Kaveri oli kuusikymppinen kalastaja, joka opetti mulle miten tehdään kunnollinen verkko. Juttutuokion lopuksi kaveri tietty kysyi ystävällisesti, josko haluisin antaa "musiikkia tekevän puhelimeni" hänelle, "because foreigners always give me things". Sitten välähti tämän pallonpuoliskon hellyyttävin tupakan värjäämä hymy. Mahtava mies! Ylpeänä hän vielä ehti näyttämään vähän turhan hienoa kelloaan, jonka saksalainen pariskunta kuulemma antoi. Jäin vähän kyllä miettimään josko pariskunta antoi lahjan ihan tietoisesti... Oli miten oli, ihana setä. Vaikka musiikkipuhelin jäikin mulle.

Tajunnanvirtani pysäyttäköön tämä marraskuinen kuva.