Sontiaisen matkassa, vk 9

Kaksi viikkoa vyöryi aika nopeesti ohi. Siinä välissä oon ehtinyt mm. sukeltamaan Intian valtameressä, mädättämään polveni, reviirisotimaan kulkukoiran kanssa ja itkemään orpopojan laulua (jälkimmäinen vähän kyllä hävettää, olin vähän ylitunteellisella päällä).
Sain Kandyssä erityiskoulun hommat vihdoin pakettiin. Huone valmistui ehkä 70% valmiiksi ja sain tulkin koulutuskansiolleni. Mun piti poistua eli tästä eteenpäin ollaan jonkun hindujumalan tai allahin tai minkä vain buddhan varassa. Tein mitä pystyin ja tyytyväinen olen! Viimisenä päivänä yks haastavimmista mussukoista osoitti oppineensa kolme väriä ja kyynerpään englanniksi. "This elbow, shirt blue, this red, banana yellow!" Ei menneet myöskään sydänverellä väkerretyt englannin tunnitkaan hukkaan! Palkaksi vaivoistani sain ihanan oppilaiden tekemän elefantti-seinävaatteen. Tuitui.

Tässä osa lempilapsestani eli the huoneesta! Huomatkaa myös meidän Feeling Wallin vahinkosponssi.

Kävin viimeisen Kandy-illan kunniaksi teellä paikallisen tuttuni kanssa. Oon huomannut täällä useasti ettei tuloista puhuminen oo lainkaan samallainen tabu kuin Suomessa. Siinä pyöriteltiin jotain pullanpalaa kun hän ihan puskista sanoi tienaavansa kuukaudessa 10 000 rupiaa eli 70 euroa ja hän kovasti halusi tietää mitä mä tienaan kuukaudessa. Vaikka sosiaalialan ihmisenä mun palkat ei tuu ikinä olemaan millään tasolla hyvät, en jostain syystä kehdannut kertoa totuutta, ja sanoin tienaavani 1300€/kk. Hän suureen ääneen alkoi sitten kahvilassa äimistelemään kuinka rikas mä varmasti olen ja miten tuolla summalla eläisi viisikymmentä srilankalaista ja vaikka mitä. Jostain syystä jälleen mä kiiruhdin lisäämään et nounou the takses are rili hai ja vuokra on kauhean iso ja bussitkin maksaa päläpälä. Sitten kaveri heitti vettä myllyyn ja kertoi lukeneensa et Suomessa koulutus on ilmaista ja valtio maksaa siitä jopa palkkaa ja kaikki saa eläkettä ja terveydenhuolto ja fkdjvkdhvidh. Meinasin saada paniikkikohtauksen ja inisin jotain korkeista hinnoista ja veroista kun en muutakaan keksinyt.
Tuon episodin jälkeen mä hyvin paljon ihmettelin omaa reaktiotani ja tajusin et mä teen jotain tuon suuntaista aina kun puhutaan Suomen mahtavuudesta. Kyllä sitä pitäisi olla ylpeä että saa nauttia näin mahtavista eduista ja et mulla on länkkärinä mahdollisuus tolla Aasiaan hassuttelemaan kun ei muutakaan keksi. Ei vaan tunnu kauheen luotevalta valittaa opintotuen pienuudesta jollekin joka tekee kahta työtä maksaakseen lukukausimaksunsa. Tai valittaa hammaslääkärijonoista jollekin joka ei oo eläissään ollutkaan hammaslääkärissä. Hirvittävän epäreilua.

Kandyn jälkeen oli mahtava rantaloma Mallorcalla Hikkaduwalla etelärannikolla. Jere tuli Suomesta kylään ja nautittiin rannasta ja surffista ja auringosta ja hotellista! Oli uima-altaat ja viitisenkymmentä venäläistä naapuria. Viikon ajan elämän suurimmat ongelmat olivat ilmastointilaitteen säädöt ja hiekka sängyssä. Ihanaa.
Oli kyllä mahtavaa nähdä myös erilaisten turistien Sri Lanka, jossa ravintoloiden listat on englannin lisäksi venäjäksi ja saksaksi ja joku myy sulle rannalla aloe vera-hoitoja. Tosin kun joku paikallinen tuktuk-setä huusi suomeksi "Hyvää huomenta! Terve terve!" niin mun silmät meni melkein muljautuksesta sijoiltaan. Muutama ravintolatyöntekijä sanoi ettei suomalaisia enää juuri ole maassa näkynyt, joka johtuu ilmeisesti siitä että suorat lennot Helsingistä Colomboon lopetettiin joitain vuosia sitten. Kamalan mukavuudenhaluisia nuo pakettilomailijat, jos lennon vaihto saa missaamaan näin kauniin maan.
Teki kyllä niiin hyvää maata viikko pumpulissa ja syödä aamupalaksi vohvelia. Nyt on taas jotenkin ladattu olo.

Maailman paras laji tämä

Tänään saavuin sisämaahan Melsiripuraan uuteen duunipaikkaani poikien orpokotiin. En nyt oikein vielä tiedä mitä tästä tulee mut pojat sanoo mua isosiskoksi ja meteli täällä on hyvin jatkuvaa. Lisäksi monsuunikausi tuntuu kosteudesta ja hyttysten määrästä päätellen olevan kukoistuksessaan. Huomenna aattelin tehdä lasten kanssa pelikuulia taikataikinasta sekä ottaa missioksi opetella kaikkien 44 lapsen nimet. Tai jos nyt edes yhden nimen näin ensialkuun.

Mä ja mun homeinen rinkka kuittaamme. Heiheiiii

Potatoes and cookies

Vietettiin Henrietten kanssa viikonloppu maailman kauneimmissa maisemissa kylmässä vuoristossa, Nuwara Elyassa. Vaikka vähän dramaattinen aina joskus olenkin ni mua ei oo kovin helppo saada haukkomaan henkeäni. Jotkut näyt vaan saa sut tuntemaan itsesi niin pieneksi. En ees yrittänyt ottaa kunnon maisemakuvia, kännykän kamera olis ollu suorastaan syntiä. Kun palattiin kotiin meidän vaellukselta, keskusteltiin avaruudesta, kuolemasta ja elämän tarkoituksesta. Oli kyl aika diippiä, etenkin ku oltiin herätty reissulle ennen viittä eikä kumpikaan meinannut ees ensin muistaa mikä avaruus on englanniksi. Se on muuten space, käytiin vähän hitaalla.

Teeplantaasit oli myös aivan mahtava näky. Siitä olisin tosin nauttinut vähän enemmän ellen olis tiennyt että kaikki sadat naiset jotka tiloilla työskentelee on velvoitettu keräämään vähintään 18kg lehtiä päivässä. Muuten tulee fudut. Ja kuukausipalkka on sitä kuudenkymmenen euron luokkaa, jos on oikein onnekas tyyppi. Suhteellisen lähellä tätä aluetta tapahtui myös isot monta sataa henkeä vaatineet maanvyöryt muutama viikko sitten. Alueella on 72 uutta orpolasta ja hallinto kerää omaan taskuunsa alueelle suunnatut avustusvarat. Hienoa! Mutta onneksi presidentti kerää päivittäin satojatuhansia euroja palkkaa omiin edustustehtäviinsä ni pääsee sitten noita kultasia omakuva-patsaita pystyttämään :-)

Kruunaus maisemille oli vielä meidän junamatka Nuwara Elyasta Kandyyn. Suunnilleen 150km matkaan kului neljä tuntia, mutta suosittelen lämpimästi. Koko matkan näky ihan epätodellisia vesiputouksia ja vuoristoa. Päätettiin myös säästää neljä euroa ja matkustettiin paikallisten kanssa kolmannessa luokassa. Meillä kävi ihan mieletön tuuri vieruskavereiden suhteen! Istuttiin kandyläisten tehdastyöläisten kanssa, jotka oli matkalla kotiin virkistysviikonlopulta. Tyypit pitivät ihan mahtavan bongokonsertin teemalla paikalliset radiohitit! Jaettiin eväitä ja keskusteltiin pääosin musiikista muutama tunti. Yks heistä kysyi multa, mitä ruokaa Suomessa syödään. Mulla tapahtui sama ilmiö, kun mitä aina tapahtuu jos multa kysyy lempikirjaa/leffaa/mitävaan, musta tuntui etten olis koskaan kuulutkaan suomalaisesta ruuasta. Vastasin et Suomessa syödään "Öö, perunaa, ja öö, keksejä". Perunaa ja keksejä?! Nyt sit ihan oikeesti. Ruoskin itteeni tästä nyt ja aina.

Aadadaaa!

Eläinkunta on ollut yllättävän suopea viimeaikoina. Apinat ei oo varastanut mun huoneestani enää mitään (kulkureikä tukittu laudalla, käyvät sitä kokoajan raapimassa mutteivät pääse sisälle enää buahahaaa bastards), ja tällä viikolla on ollut vain yksi tuntematon vierailija. Kaveri sonti lattialle, levitti pähkinöitään ja repi muovipusseja. En tiedä mikä hän oli, mutta paniikinomaisessa tilassa kävin huoneen läpi tökkien kaikkea puukauhalla, mut tyyppiä ei näkynyt enää. Rauha maassa ja ekologinen balanssi SCI:n rakennuksessa.

Töiden suhteen on ollut vähän turhauttava viikko. Sen lisäksi että sairastin muutaman päivän, on ollut vähän fiilis ettei mikään etene. Ollaan nyt kaks viikkoa odotettu sähkömiestä viimeistelemään meidän aistihuone. Tyyppiä ei oo kuulunut, mut koska hän sattuu olemaan jonkun isän serkun kaima, ei olla voitu myöskään palkata ketään muuta ettei hiljaisia sukusopimuksia rikota (....). Just sain käännettyä rehtorin pään, että etitään toinen tyyppi, mutta myös tän on oltava joku sukulainen jostain. Voihan aikakäsitys ja kulttuurierot sentään. Mä kytken noi valot pian itse.
Ja tän lisäksi oon vähän kärsinyt kielimuurista sekä opettajien että oppilaiden kanssa. Kun päiviä kerääntyy tarpeeksi, jotenkin turhautuu ajoittain siihen että 90% työhön liittyvästä kommunikaatiosta on kehonkieltä tai irtonaisia sanoja. Edelleen nautin olostani joka tapauksessa. Tuleva viikko onkin viimeinen viikko ennen orpokotiin siirtymistä, jeejee!

Iltaduunit. Mun toimisto ei ole ergonomisin.

Sataa sataa ropisee pilipilipom moimoimoiii t. Carita

Mitä pakata?

Ekaa kertaa elämässäni onnistuin saamaan ruokamyrkytyksen ulkomailla. Sen siitä saa kun syö käsin ja muistaa käyttää käsidesiä kerran viikossa... Mutta! Koska tää päivä kaksi ei sisällä niin paljon moskiittoverkon alla ulinaa ja hikoilua, kykenen kirjoittamaan pakkaamisesta.
Tietty kotoa lähtiessäni mä luulin viettäväni kolme kuukautta pellolla keskellä ei mitään, joten varusteetkin on sen mukaiset. Tosiasiassa etenkin etelässä jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa on ainakin yksi semilänkkärityylinen supermarketti josta löytyy ainakin elämälle välttämättömät tavarat (eli saippuat, pyykinpesuaineet jne.). Tietty lähes kaiken löytää myös katujen pikkukaupoista, joita on ihana muuten vaan selailla läpi ja ihmetellä, mutta mun kärsivällisyys aika harvoin riittää tietyn tavaran hakemiseen. Kuukausi sitten Jaffnassa oli puoli tuntia aikaa löytää paikalliselta torilta moskiittospray ja shampoo ennen bussin lähtöä. Kuumotti.
Kuitenkin rinkkana mulla Haglöfsin 65+10-litrainen möntti, joka on aiemmilla reissuilla ollut hyvä koko. Nyt kuitenkin pakkasin sillä asenteella ettei tarttisi hankkia täältä käytännössä mitään, joten 75+10-litraa olis varmaankin ollut ideaali. Toisena kassina on keskikokoinen kirppisreppu.

Paperiasiat:
- passi + kopiot piilotettuna pitkin rinkkaa + passikuvia
- lentoliput
- etukäteen haettu viisumi
- joko paluulentolippu tai englanninkielinen tosite sun pankilta, joka osoittaa et sulla on varaa poistua maasta
- matkavakuutuskortti
- rokotustiedot
          *yleensä kysellään vain keltakuumeen riskimaissa, mutta otin mukaan lähinnä oman muistin tueksi jos jotain vahingossa sattuisi
- reseptit reseptilääkkeisiin
- sukellusluvat

Lääkitys ja hygienia-asiat:
- yleinen ensiapupaketti
          *kilinochichissa on apteekki, jossa myydään 20 eri lajia keksejä, muttei laastareita
- pillerit eli burana, vatsalääkkeitä, malariatabletit
- desinfiointiaine
- kuumemittari
- yleisrasva kasvojenpesuun ja palaneeseen ihoon jne.
- aurinkorasva
          *täällä etenkin ei-turistialueilla tosi hankala löytää ja maksaa usein enemmän kuin suomessa
- rasva ötököiden puremiin
- moskiittospray
          *hankala löytää ja paikallinen laatu on yllättävän huonoa
- käsidesi
- palasaippua, shampoo, dödödö, hammasasiat
- kosteuspyyhkeitä + wc-paperia
- iso ja pieni pyyhe
          *olisi ehdottomasti pitänyt panostaa nopeesti kuivuviin retkipyyheisiin

Nukkumiset ja selviytymiset:
- makuupussilakana
          *en tiiä miksi kutsutaan, mutta mulla on puuvillainen. jälkiviisaana olisin ehdottomasti maksanut tuplahinnan ja ottanut silkkisen joka lämmittää ja viilentää paljon tehokkaammin
- retkityyny
          *koska täällä ei tunnuta kovin usein pesevän hostellien jne tyynyjä
- aluulakana ja tyynyliina
- makuualusta
          *tää mulla oli mukana vain koska tiesin olevani ainakin viikon ilman sänkyä. muuten en oo käyttänyt kuin venyttelyyn.
- korvatulppia
- niskatyyny pitkiin bussimatkoihin
- otsalamppu + varapatterit
          *koska sähköt eivät ole itsestäänselvyys ja kuudelta tulee pimeää
- muovi- ja minigrip-pusseja
          *mm. pyykin, elektroniikan ja ruuan säilömiseen muurahaisilta ja kosteudelta
- iso ja pieni lompakko
- korjausompelusetti
- teippirulla + sakset
- kierrekantinen kuminauhalla suljettava vihko + kyniä
- tamili ja sinhala - fraasikirjat + muita kirjoja
- kuvia suomesta
- työhanskat
           *farmihommia varten

Elektroniikka-asiat:
- kamera
- kännykkä
- tabletti
- muistikortit
- laturit
- adapterin löytää suhteellisen helposti paikanpäällä

Vaatteet:
- peittäviä t-paitoja
          *hengittävät urheilupaidat for the winning
- ei liian lyhyitä/kireitä shortseja
- pari pitkähihaista paitaa
- löysiä pitkiä housuja
- urheilukamat
- sukat + alusvaatteet
- kengät; släbärit, tennarit, juoksukengät
- sadetakki

~ hajustamattomat tuotteet hankala löytää

Siinä! Toivottavasti joku maailmassa kokee listan itselle hyödylliseksi B) Mä menen nyt takaisin sikiöasentoon. Morjestaa!

Taistelu reviiristä part 35

Mun apinaviha pääsi uusiin ulottuvuuksiin kun keskiviikkona tulin ympäri käännettyyn kämppääni. Apina(t) olivat tunkeutuneet katon raoista sisään tutkiskelemaan nurkkia ruuan toivossa. Olivatkin sitten löytäneet pussillisen kaakaojauhetta, jonka ystävällisesti levittivät lattialle, seinille ja tietenkin mun vaatehyllylleni :-) mut olivat kuitenkin sen verran ystävällisiä et muistivat myös pissata lattialle, jotta sain ilon siivota apinanpissakaakaota mun 15x15cm minirätilläni. Olin onnellinen. Olin onnellinen myös huomatessani että jostain käsittämättömästä syystä tyypit olivat nyysineet myös vanupuikkoja ja tamppooneita. Mutta jälleen olivat muistaneet olla ystävällisiä ja levittää ne pitkin pihaa (avattuina/revittyinä), jotta saisin menettää viimeisetkin arvokkuuteni rippeet.
Voi jeesus näitä mun arjen haasteita täällä. Jos jotain tällästä vielä tapahtuu, niin muutan tän blogin nimeksi joko Luomakunnan maalitauluna 2014 tai Pissis viidakossa.

Ennen apinasotaa viikko on sujunut aika paljon töiden merkeissä. Meidän normaalin koulussa auttelun ja aistihuoneprojektin lisäksi ollaan alettu pitää simppeleitä englannin oppitunteja kaksi-kolme kertaa viikossa. Voisinkin heti kertoa vähän järjestelmällisemmin työstä täällä.
Koulu on auki maanantaista perjantaihin klo 8-13, joista jokaiselle päivälle on erilaista ohjelmaa päivittäisen luokkahuonetyöskentelyn lisäksi; maanantaisin uidaan, tiistaisin opitaan englantia, keskiviikkoisin zumbataan ja opitaan englantia, torstaisin käydään liikuntasalissa ja perjantaina opitaan jälleen kieliä ja musisoidaan. Koulun kolmisenkymmentä oppilasta on jaettu neljään luokkaan iän mukaan. Kaikki koulun oppilaat on eritasoisesti kehitysvammaisia.
Suurimpina ongelmina koululla on henkilökunnan vähäisyys ja koulutuksen puuttuminen. Ja suluissa motivaation puuttuminen. Meidän tehtävänä on auttaa opetuksessa niin paljon kuin kielitaidottomina voidaan.
Opetuksen lisäksi on mainittu aistihuoneprojekti. Mun vaparikollegat tuli hommaan mukaan ja järjesti varainkeruun tarvikkeiden hankkimista varten, ja ollaankin saatu aikalailla rahaa kasaan. Meillä vaan on vähän näkemyseroja rehtorin kanssa. Mä haluan valkoisen mitäänsanomattoman rentoutushuoneen jollain valaanlaulumusiikilla, kun hän taas haluaa tummansinisen megastimulaatiohuoneen jossa on diskovalot sekä katossa että seinillä. Kompromissien tekeminen on välillä vähän haastavaa. Oon myös koonnut englanninkielistä koulutuskansiota henkilökunnalle joka ei puhu englantia. Täytyy ehkäpehkä löytää tulkki jostain. Olis myös ihan hirvittävästi muita asioita mitä mun on tarkoitus vielä tehdä. Muttamutta pikkuhiljaa alkaa loppuu tunnit ja päivät, kun koulu kerran sulkee ovensa joulukuussa.

Kotitoimisto retkimatolla \,,/

Hyvin raskaan alkuviikon jälkeen päätettiin uuden tanskan kanssa lähteä surffaamaan Arugam Baylle itään. Ihan mahtava miniloma hiekkarannalla. Lauantaina makasin palmun alla, luin mun viimeistä jäljellä olevaa suomenkielistä kirjaa ja koitin kovasti miettiä josko mulla joskus olis ollu jotain murheita elämässä. Jokaisen ihmisen pitäis saada toi hetki! Sain myös monen tunnin surffiväännön jälkeen seisottua laudalla.
Tutustuin mun uuteen lempparipaikalliseen samalla rannalla! Kaveri oli kuusikymppinen kalastaja, joka opetti mulle miten tehdään kunnollinen verkko. Juttutuokion lopuksi kaveri tietty kysyi ystävällisesti, josko haluisin antaa "musiikkia tekevän puhelimeni" hänelle, "because foreigners always give me things". Sitten välähti tämän pallonpuoliskon hellyyttävin tupakan värjäämä hymy. Mahtava mies! Ylpeänä hän vielä ehti näyttämään vähän turhan hienoa kelloaan, jonka saksalainen pariskunta kuulemma antoi. Jäin vähän kyllä miettimään josko pariskunta antoi lahjan ihan tietoisesti... Oli miten oli, ihana setä. Vaikka musiikkipuhelin jäikin mulle.

Tajunnanvirtani pysäyttäköön tämä marraskuinen kuva.

Kandy-elämisiä

Kaksikymmentä ja neljä vuotta mä oon elänyt siinä uskossa, että mä pidän apinoista. Onhan ne olevinaan söpöjä pikku käpälineen ja punaisine pyllyineen. Joillain niistä on jopa samallainen tukka ku mulla oli muutama kuukautta sitten! Kuka ei erehtyis pitämään niitä vähintään sielunkumppaneina? Unelmakuva sattuu särkymään siinä kohtaa, kun sä sadatta kertaa heräät niiden kiljumiseen, tappeluun tai kovaääniseen paritteluun. Jälkimmäinen on se kiusallisin vaihtoehto. Oon nyt kaks kertaa jättänyt roskapussin ulos aamulla pariks tunniksi, ja kaksi kertaa päätynyt noukkimaan uudelleen järsittyjä omenankaroja ja nuoltuja keksipaketteja pitkin pihaa. Äsken huomasin että mun naapurin katolla on Jenkki-pussi. Mistähän mahtaa olla peräisin. Lisäks nää samat mulkistit availee ikkunoita ja varastaa keittiöistä leipää. Perjantaiaamuna huomasin yhden terroristin syövän meidän vastaleivottuja sämpylöitä roikkuen sähköjohdosta ihan mun ikkunan edessä. Jos kaverin anatomia antais periksi, se olis ihan varmasti näyttänyt keskaria.

Tän lisäksi oltiin lauantaina kiipeemässä yhdelle paikalliselle vuorentapaiselle. Mun retkiseuralaisella oli eväänä pieni muovipussillinen banaaneja. Ihan ei mistään kesken matkan apina hyökkäsi mun kaverin eväiden kimppuun. Kolmen sekunnin ajan todistin hyvin primitiivistä tapahtumaa, jossa saman kantaisän jälkeläiset taistelivat ravinnosta vetäen muovipussia oikeelle ja vasemmalla vuorotellen. Tottakai pieni karvainen terroristivaras voitti. Ja jäi vielä viereiseen puuhun syömään saalistaan. Jälleen kansainvälinen käsimerkki olis varmasti viuhahtanut.

Älä anna ulkonäön hämätä! Just ennen kuvan ottamista kaveri piti järkyttävän huutokonsertin. Ihan varmasti vaan herättääkseen mut klo 06:20.

Apinaongelmaa lukuunottamatta elämä Kandyssä on ihan syntisen helppoa. Täällä ei tartte suorittaa jokailtaista pelonsekaista huoneen käärmetarkistusta tai mennä kotiin kivi kädessä kulkukoirien varalta. Hyvinvarustettu supermarketti on pienen kävelymatkan päässä, bussi keskustaan maksaa 17 rupiaa (n. seitsemän senttiä), meillä on wifi, oma länkkärityylinen vessa ja keittiöhenkilökunta joka tekee meille mahtavaa ruokaa vähintään kaks kertaa päivässä. Ainoa ohut probleema on se, ettei mun huoneessa voi pitää valoja päällä kun on pimeää. Todella loogista, tiedän. Huoneen katto on hassusti irrallaan seinästä ja jättää runsaasti tilaa ötököille. Etenkin niille ötököille, jotka tykkää valosta. Ja nää on lentotermiitit, hyttyset, herhiläiset, koppikset jnejnejne. Kun vimmalla tapan niitä (useimmiten mun buddhan opetukset-nimisellä kirjalla, auts) en ikinä jaksa raivata ruumiita ja herään aamulla muurahaisinvaasioon. Huoh.

Arki rullaa koulutöissä ja koulun jälkeisissä askarteluhommissa. Mulla on projektina kehittää koululle aistihuone, tehä tänne joku päivätaulusysteemi ja päiväohjelma yhdelle haastavalle mussukalle. Haastavan mussukan kanssa onkin ollu haastetta. Perjantaina painin parisen tuntia ja sain elämäni ekat hampaanjäljet käsivarteeni. Onneks tälläsen vastapainona on myös mahtavat korispelit ja musisoinnit. Viikonloppuna ollaan jälleen vähän reissailtu ja tehty turistiasioita. Viimeistään tällä viikolla oon myös rakastunut paikalliseen teehen. Istuttiin vanhan teetehtaan yläkerrassa kaksi tuntia teepannun ääressä. Mahtavaa.

Tällä viikolla meillä on myös ollut englantilainen teiniporukka kyläilemässä. Tästä syystä iltapäivät on kuluneet ohjelmaa järkätessä ja pohjoisen Englannin aksenttikoodia purkaessa. Mä en oo varmaan eläissäni yhden viikon aikana sanonut näin montaa kertaa excuse me tai vat. Mut nää vierailijat on saanut mut järkyttävän eksistentialistisen kriisin valtaan kun oon tajunnut ettei 15 kesäiset muksut suhtaudu muhun enää vertaisena vaan _aikuisena_. Vastahan mäkin olin 16-vuotias lysyssä istuva Carita jota ei kiinnostanut muu kuin pojat ja siideri! Kiinnostuksenkohteet on kyllä edelleen samat mut ehkä istun vähän vähemmän lysyssä. Ja painan varmaan kymmenen kiloa enemmän.

Ja tän reissun jälkeen varmaan 20 kiloa enemmän. Sri Lankan ruoka on ihanaa! Ja rasvaista! Ja ihanaa! Mitä sä tekisit jos joku aina paikallisella torilla käytännössä tunkis tuoretta tomusokerisekamelkaa(jonka sisällä on suklaamoussea) sun suuhun? Tai uunilämpimiä bataattisipsejä? Ja aina illallisella lappais ruokaa sun lautaselle koska kaikki on syötävä ettei kulkukoirat tunge bioastialle? Tottakai sitä sitten on syötävä. Ihan jo yhteisen edun nimissä. Luojan kiitos me käydään oppilaiden kanssa pallottelemassa ja zumbaamassa. Luotan myös siihen että tää jatkuva hikoominen auttaa ees vähän.

Tulevalla viikolla on tarkoitus ottaa pitkä viikonloppu, koska täysikuun jokakuinen vapaapäivä sattuu olemaan torstaina. Maavyöryjen takia en suunnitelmista poiketen suuntaakaan vuoristoon teeplantaaseille, vaan itärannikolle surffaamaan. Edellyttäen että tiet sinne on edelleen käytössä. Tosin tuntuu turhalta ees yrittää suunnitella tässä maassa mitään. Aina tielle sattuu joko uusi laki, luonnonmullistus tai logistiikka. Uusista laista puheenollen. Nyt myös koillisosa maasta on käytännössä suljettu ulkomaalaisilta. Ollaan useasti juteltu että tässä maassa tapahtuu tällä hetkellä jotain tosi pahaenteistä joka vie kehitystä jatkuvasti taaksepäin sadan kilsan tuntinopeudella.

Iltapäivän lauluhetkiä

Niinkuin yks päivä sanoin kuumeessa makaavalle kämppikselleni; "Well I'm off to work now. Don't think of ebola. Bye!"